Oli pysyvästi mielenvikainen. Hän iski huhtikuussa 1671 sekavassa hulluustilassa seipäällä päähän isoisäänsä Matti Heikinpoikaa. Järkyttävää tapausta käsiteltiin Kemin kesäkäräjillä 1671. Pään heikkouden takia Juho Vitikka tuomittiin isoisänsä surmasta vain yhdeksän markan sakkoon. Päätös alistettiin hovioikeudelle. (Väätti)
[KA Kemin käräjät 26.2.1649: 432; 23.1.1654: 189v.] Nimismies Juho Matinpoika kertoi kesäkäräjillä 1671, että 20-vuotias renki Juho Juhonpoika Vitikka oli huhtikuussa lyönyt kuoliaaksi isoisänsä Matti Heikinpoika Vitikan, joka oli jo yli 90-vuotias. Vangittuna ollut Juho tuotiin oikeuden eteen, jossa hän kyynelehtien tunnusti tekonsa ja sanoi tehneensä sen päänsä heikkouden takia. Hän kertoi, että eräänä aamuhetkenä vähän ennen surmatyötä Juhon naapuri Yrjö Eskonpoika oli tervehtinyt häntä, jolloin hän oli saanut sellaisen pistoksen kuin hänen päälleen olisi kaadettu kylmää vettä. Hän oli saanut myös omituisia ja harvinaisia näkyjä, jotka olivat saattaneet hänet suuren kauhun valtaan, mutta joista hän oli kuitenkin Jumalan armosta ahkeralla rukoilemisella päässyt vähän ajan kuluttua eroon. Myöhemmin samana päivänä Juho oli ollessaan veljensä Heikin (VII:55) ja muutamien naapureiden kanssa lähdössä Kemijärven hauenkalastuspaikalle saanut rajuja näkyjä, joista hän oli tullut niin liikuttuneeksi, ettei hän enää myöhemmin muistanut mitään. Heikki Vitikka vahvisti tämän ja kutsui heidän naapurinsa, lautamies Pekka Pekanpojan todistamaan. Lautamies kertoi, kuinka Juho oli pääsiäisen aikana kirkossa käyttäytynyt omituisesti. Juho oli laulanut virsiä epätavallisella ja kovalla äänellä, mutta ei ollut kertaakaan sanonut Jeesuksen nimeä. Sitten hän oli alkanut repiä vaateitaan rikki. Yhtäkkiä Juho oli taivuttanut päätään ja selkäänsä epäinhimillisesti taaksepäin kuin luokille ja sitten tanssinut kirkon käytävällä itse laulamansa omituisen laulun säestyksellä sekä puhunut sellaisella kielellä, jota kukaan ei ollut ymmärtänyt. Vitikan perhe oli muiden avustuksella saanut suurella vaivalla vietyä Juhon kotiin. Käräjärahvas todisti tämän oikeaksi. Lautamies Pekka Pekanpoika kertoi vielä, että matkalla Kemijärvelle Juho oli puhunut ja käyttäytynyt niin kuin hän olisi ollut iloisesti humalassa. Muutaman päivän kuluttua metsästä palattuaan Juho oli kertonut nähneensä Jumalan pyhien enkelien taistelleen pahaa vastaan. Yhtenä aamuna hän oli pessyt itsensä kiehuvan kuumalla vedellä ja kehottanut muita tekemään samoin. Kun he olivat halunneet heittää veden pois, Juho oli uhannut heidän henkeään ja kiivennyt läheiselle kalliolle. Sieltä hän oli huutanut heille karkealla kielellä kamalia herjoja. Sitten hän oli yhtäkkiä kaatunut kasvoilleen ja häntä oli pitänyt virvoitella jonkin aikaa. Herättyään Juho oli riehunut niin raivopäisesti, että hänet oli sidottu ahkioon ja vedetty takaisin kotiin. Heikki Vitikka kertoi oikeudelle, että kotona Juhoa oli pidetty sidottuna, kunnes hänen isoisänsä Matti Vitikka oli miesväen poissa ollessa myötätunnosta vapauttanut hänet köysistä. Vapaaksi päästyään ei kukaan enää kyennyt sitomaan Juhoa ja hänet teljettiin yhteen pirttiin. Sieltä isoisä oli vapauttanut Juhon tukitun seinäräppänän kautta. Sotamies Antti Matinpoika kertoi oikeudessa nähneensä Juhon isoisänsä kanssa erään aitan edessä ja ymmärtäneensä heidän puheistaan, että vanhus yritti estää Juhoa murtautumasta aittaan. Nähdessään Antin Juho oli siepannut seipään ja rynnännyt häntä kohti. Antti oli ottanut kepin aseekseen, mutta Juho oli saanut hänestä yliotteen ja lyönyt häntä seipäällä käteen niin, ettei hän ollut voinut enää puolustautua, vaan hänen oli ollut lähdettävä pakoon. Juho ei ollut jahdannut häntä pitkälle, vaan oli palannut aitalle ja heti lyönyt isoisäänsä seipäällä päähän. Vanhus oli kaatunut siihen paikkaan. Antti oli kauhuissaan juossut hakemaan apua. Juho Jaakonpoika samasta kylästä kertoi olleensa palaamassa työstä Heikki Vitikan kanssa ja nähnyt heti Vitikan pihalla, kuinka vanha isäntä makasi liikkumattomana maassa. Juho oli vauhkoontuneena alkanut heitellä heitä eräästä tuvasta ottamillaan uuninkivillä. He olivat kuitenkin pitkään yritettyään onnistuneet sitomaan Juhon ja kysyneet tältä, mitä isoisälle oli tapahtunut. Juho oli hymyillen, aivan kuin iloiten hyvästä teosta myöntänyt sen. Sitten he olivat vieneet Juhon sidottuna nimismiehen luo. Lautamiehet arvelivat Juhon olevan käräjillä osittain järjissään ja kihlakunnantuomari kysyi häneltä, oliko hän tietoinen kaikesta edellä kerrotusta. Juho vastasi, että kun hänelle oli myöhemmin kerrottu kaikesta tapahtuneesta, hän oli muistanut sen kuin unen läpi. Hän valitti kyynelsilmin, että hänen ruumiinsa oli kaikesta niin uupunut, ettei hänellä ollut paljon voimia jäljellä. Tuomari kysyi lautamiehiltä ja käräjärahvaalta tiedettiinkö Juhon ja hänen isoisänsä Matin välillä olleen jotakin pahaa tahtoa. Kappalainen Gabriel Tuderus vastasi, ettei heidän välillään hänen tietääkseen ollut koskaan tapahtunut mitään pahaa, vaan vanhus oli koko Juhon elinajan pitänyt hänestä ja asettanut hänet rakkaammaksi muita jälkeläisiään. Juho puolestaan oli ollut hänelle kuuliainen ja palvelualtis. Juhon veli Heikki ja muut saman kylän asukkaat sanoivat kappalaisen olevan oikeassa. Heikki kertoi isoisänsä vähän ennen kuolemaansa puhuneen kirouksesta, joka tämän päälle oli pantu nuoruudessa. Isoisä oli arvostanut korkeaa ikäänsä ja iloinnut siitä, ettei kirous ollut toteutunut vielä. Tuomari kysyi Juholta vielä, epäilikö hän Yrjö Eskonpojan tervehdystä pahan aiheuttajaksi. Juho kertoi, että muutamia päiviä aikaisemmin hän oli kieltäytynyt ottamasta Yrjön poikaa mukaan kalamatkalle, joten saattoi olla mahdollista, että paha oli Yrjön lähettämä, mutta koska Yrjö oli aina muuten puhutellut häntä ystävällisesti, ei hän halunnut syyttää tätä tapahtuneesta. Lautamiehillä ja käräjärahvaalla ei ollut mitään pahaa sanottavaa Yrjö Eskonpojasta. Koska Juho Vitikka oli päänsä heikkoudessa surmannut isänisänsä Matti Vitikan tuomitsi oikeus hänet 9 markan sakkoon. Päätös alistettiin hovioikeudelle. [KA Kemin käräjät 7.7.1671: 764v-766v.]